perjantai 1. heinäkuuta 2016

Erilainen turistikierros

Turkin tarina jatkuu...

Meitä oli ensimmäisellä viikolla todella hyvä suomalaisporukka hotellissamme. Hotellin työntekijä teki päivän mittaisia "turistikierroksia" paikoissa, joissa luultavasti ei ihan jokaisella matkanjärjestäjien reissuilla pääsekään käymään. Siispä kasasimme meidän kuuden hengen porukan autoon ja lähdimme matkaan. 


Ensimmäisenä pysähdyimme aamupalalle, jossa olikin pöytä täynnä vaikka minkälaista turkkilaista aamuherkkua. Tästä mahat täynnä oli hyvä aloittaa päivä. Seuraavana vuorossa oli ns. "Jeesusranta" eli ranta, josta lähti kaistale todella matalaa vettä melkein vastapäätä olevalle rannalle. Kaistaleen sivuilla oli kuitenkin ihan normaalia uintisyvyistä vettä. Nimi "Jeesusranta" siksi, kun Jeesus käveli veden päällä, saattoikin kyseessä olla tällainen tapaus. Hmm? :)



Pysähdyimme vesiputoukselle, jonka nimeä tai sijaintia en kuollaksenikaan muista. Sen muistan, että vesi oli jääkylmää ja ei siinä kyllä tehnyt mieli uida. Lammikko myös näytti todella matalalta, mutta oli noin 3-4 metriä syvää, joka mahdollisti sen, että sinne pystyi huoletta hyppäämään ylempää kalliolta. Kuvassa brittimies näyttää mallia, me emme seuranneet perässä. ;)



Maisemien ihailutauko kukkulan päällä. :)


Lopuksi kävimme vielä syömässä ja paikallisilla markkinoilla. Tosin markkinat olivat juuri päättymässä, joten pikainen käynti riitti. Tarttui sieltä mukaan mausteita ja tunnettua Turkin oliivisaippuaa.


Oli kyllä mukava nähdä paikallista elämää kun ajoimme paikallisten pikkukylien läpi. Vähän erilaista kuin keskellä sitä turistimeininkiä, joka hotellin läheisyydessä oli.

Seuraavalla kerralla postausta upeasta Pamukkalesta!

-Saana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti