Hello! Uusi tähti blogitaivaalla on syttynyt ;) Järjestelin tuossa taannoin kuvia koneeltani kovalevylle ja kuvia oli valtavasti, vanhimmat löytyi kuuden vuoden takaa. Siispä jottei nämä kuvat jäisi pölyttymään tuonne kovalevyn uumeniin, ajattelin että voisihan niitä jossakin julkaista. Ja yllättävän monet reissukuvatkin sieltä löytyi, vaikka tuntuukin ettei koskaan muka pääse reissuun ;)
Joten aloitetaanpa viimeisimmästä reissusta Turkkiin. Olimme touko-kesäkuun vaihteessa siellä kaksi viikkoa, Marmariksen rannikolla Icmelerin kaupungissa.
Hotellimme oli Maricya. Pikkuinen perheen omistama hotelli. Hotelli koostui neljästä erillisestä rakennuksesta, joissa yhdessä sijaitsi vastaanotto. Keskellä rakennuksia oli allasalue, rantatuoleja ja ravintola, josta sai päivisin lounasta ja juotavaa, jäätelö yms. ja illaksi muuttui illallisravintolaksi. Hotellihuoneiden taso vaihteli ilmeisesti rakennusten mukaan, osa oli vanhempia ja osa uudempia. Meillä oli vanhempi huoneisto aivan ylimmässä kerroksessa, ns. "katolla". Huoneistossamme oli yksi makuuhuone, jossa oli kaksi erillistä sänkyä. Oleskelutilassa oli keittomahdollisuus ja vuodesohva. Parveke oli varmasti hotellin paras, sillä siihen paistoi aamusta iltaan aurinko. Muut parvekkeet olivat aina jossakin vaiheessa päivää varjossa, mutta meidän sijaintimme vuoksi aurinkoa kyllä olisi saanut jos sitä olisi omassa kämpässä halunnut ottaa. :D Henkilökunta oli aivan ylitsevuotavan ystävällistä ja hotelli saa minulta arvosanaksi täydet 5/5. Tänne palaamme varmasti uudelleen.
Piha-alue oli todella siisti.
Pihalla oli kaksi uima-allasta, kuvassa oleva isompi 165cm syvä allas, sekä pienempi lasten allas. Altaalta sai aina hyvin paikan auringosta, vaikka muutamana päivänä paikat olivatkin melkein täynnä. Uima-altaaseen mahtui aina hyvin ehkä vielä hieman viileän lämpötilansa vuoksi. ;)
Icmeler oli todella vehreä! Olen aiemmin ollut Turkin Alanyassa ja mieleeni on jäänyt jotenkin kuiva kuva siitä. Tämän vuoksi olinkin ehkä hieman skeptinen kohteemme suhteen, lähinnä ajattelin että samapa se on missä sitä aurinkoa ottaa ;) Se kun oli prioriteetti numero yksi lomaamme valitessa, aurinko ja lämpö. Siispä sain kokea mieluisan yllätyksen jo lentokenttäbussissa matkalla Icmeleriin, kun joka puolella oli vihreää ja vehreää metsää. Kaupungin läpi menee kanava, jonka reunoilla oli toinen toistaan upeampia värikkäitä kukkia.
Kanava virtaa mereen. Ranta oli ihana, kun vastassa ei ollutkaan aava meri, vaan noita vihreitä kukkuloita ja vuoria oli ympärillä. Rantan ei tästä syystä myöskään tullut isoja aaltoja vaan meri oli kokoajan melko rauhallinen. Plussaa muuten ilmaisista rantatuoleista! Toki rantabaarit halusivat, että heidän palvelujaan käytetään siitä hyvästä ja kyllähän me käytettiinkin. :) Palvelu oli täälläkin ensiluokkaista. Tiki Beach oli lähin rantamme, noin 200 metrin päässä ja uskoisin että myös paras! Ainakin rantatuolien pehmusteet olivat täällä kaikkein paksuimmat ;)
Rantakatua pitkin olisi kuulemma päässyt Marmariksen kaupunkiin asti. Matkaa kertyy noin seitsemän kilometriä. Me emme tätä kävelleet, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Rantakatua on mukava kävellä sekä päivällä että illalla. Sen varrella on useita ravintoloita. Yhtenä aamuna sain itseni aamulenkillekin tuonne toiseen päähän, joka kuvassa näkyy. Siellä on venesatama. Kannattaa lähteä aamusta kävelemään/juoksemaan pitkin rantakatua, oli ihanan rauhallista ja mukava seurata kuinka kaupunki herää päivään. :)
Jotta tästä ei tulisi kilometripostausta ja jaksaisitte tämän vielä lukea, jätän tämän nyt tähän. Olkoon tämä ensimmäinen osio, lisää on tulossa vielä :)
Olen ollut nyt kolme viikkoa kotona, mutta kovat reissusuunnittelut on jo käynnissä. Pakko päästä jonnekin, mahdollisimman pian! Siispä siirrynkin tästä tutkimaan mahdollisia vaihtoehtoja.. ;) Ciao!
-Saana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti